Ylalogo linkkeineen

ARCTIC LAPLAND RALLY 28.01.2006

Takana on kauden toinen ralli, Rovaniemen ympäristössä ajettava Arctic Lapland Rally, eli tutummin Tunturiralli. Ralli oli ns. ennakkotutustuttava ralli ja lähdimmekin matkaan jo varhain keskiviikko-aamuna nuotittamaan erikoiskokeita.
Pate hankki RLTV:n avustuksella kalustolle lämpimän paikan Sampokeskuksen parkkihallista. Samoin RLTV:n Simo antoi auton nuotituskäyttöön. Ville oli hoitanut majoituksen kasarmilta.
Nuotitus oli meille molemmille uusi kokemus. Ajelimme ensin EK 2:lle, josta taival alkoi. Nuotitusjakso sujui kuitenkin ilman mitään murheita ja yhteinen sävel löytyikin todella helposti. Keskiviikko ja torstai vietettiin ahkerasti tien päällä ja saimme kierrettyä ja nuotitettua kaikki EK:t.

ALR

Perjantaina starttasi itse ralli. Huollosta vastaavat Antti Haltsonen, Pekka "Ärvin Wääper" Leinonen ja Jaakko Lehikoinen olivat myös valmiina koitokseen. Koko teamilla oli sopiva jännitys päällä kun matkattiin kohti erikoiskoe numero ykköstä.

EK 1, MÄNTYVAARA 1. 11,50 km
Molempia jännitti miten nuotti toimii kun ajetaan kilpaa. EK:n maalissa todettiin että nuotti oli aivan liian hidas ja sen kertoi myös kello. Olimme tuloksissa lähes viimeinen.
Mäntyvaaran EK oli tosi hyvää ja leveää tietä ja myöskin ns. yleisö EK, joka pyöri myös raviradan ympäristössä.

EK 2, HIETALOMA 12,90 km
Hietaloma oli nopeaa ja hyväkuntoista tietä. Täällä se sitten tapahtui: Pate hukkasi nuottinsa EK:n puolivälissä ja Ville ajoi pätkän loppuun "pimeänä". Aika muihin verrattuna parani siltikin jonkin verran. Pikkuhiljaa alkoi idea ajamiseen löytyä.

EK 3, AITTA 14,21 km
Aitta olikin sitten käänekohta meidän osalta koko rallille. EK:n alussa nuotti toimi hyvin. Puolessa välissä pätkää Pate tippui taas nuotilta. Ville sai hyvän agression päälle ja alkoi käskyttämään Seattia oikein kunnolla. Nuotti löytyi jälleen ja pätkä tultiin loppuun tosi hyvin. Mutkat mentiin kuin takavetoisella ja vauhti alkoi löytymään. EK:n lopussa tehtiin yhteistuumin päätös, että heitetään nuottivihko hanskalokeroon -Vauhti oli kohdallaan ilman nuottiakin. Aitta oli erittäin hyväkuntoista ja nopeaa tietä muutamine kunnon hyppyineen.

ALR

1. HUOLTO
Huoltoon saavuttuamme pojilla ei ollut muuta tekemistä kuin tehdä yleissilmäys autoon ja tankata, vaikkakin edessä oli rallin kaksi pisintä erikoiskoetta.

EK 4, SIIKAKÄMÄ 30,00 km
Nuottivihko oli sitten piilotettu ja lähdettiin vetämään pimeänä. Pätkän alku oli tosi nopeaa tietä, viitosvaihteella sai mennä pitkiä tovia ihan täysillä. Murheita oli kuitenkin edessä. Oli ajettu noin 5 km, kun konepellin toinen lukitussokka irtosi. Konepelti heilui, samoin lisävalot ja aina kun kiihdytimme näytti valot taivaalle ja jarrutuksissa maahan. Ennen kaikkea hiipi pelko siitä, että konepelti aukeaa kokonaan. Menetimme varmaan jonkin verran aikaa tämän johdosta. EK:n luonne muuttui koko ajan huonommaksi ja viimeiset 10 kilometriä oli TODELLA huonoa tietä. Vastaan saattoi tulla pään kokoisia kiviä ajouralla ym. Tultiin pätkän loppuun tosi varovasti. Saldona Siikakämältä oli että pohjapanssari halkesi, samoin vaihdelaatikon kuoret ja takasisälokasuojat. Auto kitisi ja nitisi ja keskeytyspäätös oli hyvin lähellä. Kun aika kuitenkin oli ihan hyvä päätettiin siirtymällä tutkia autoa. Siirtymällä kitinät loppuivat ja päätettiin jatkaa. Konepelti laitettiin kiinni.

EK 5, JYRHÄMÄJÄRVI 29,89 km
EK 5:n alku oli taas nopeaa ja hyväkuntoista tietä ja parani vielä puolen välin jälkeen todella hyväksi. Sai mennä taas ihan täysillä! Pätkän loppu olikin sitten todella kapeaa ja huonokuntoista syheröä. Ja kuin toistona edellisestä pätkästä, konepellin lukitussokka meni taas poikki heti pätkän alussa. Noo.tultiin taas vähän varoen. Edessä oli huoltotauko.

HUOLTO 2
Huoltoon saavuttuamme riitti taas yleissilmäys autoon. Kaikki oli ok. Tyhjennettiin autosta kaikki ylimääräinen paino. Huollon pojat olivat hakeneet väliaikatuloksia: Olimme nousseet yleiskilpailussa kolmanneksi ja luokassamme toiseksi! Edessä oli enää yksi EK, Mäntyvaara kakkonen. Varmisteluihin ei ollut varaa sillä seuraavaan autokuntaan ei ollut kuin 11 sekuntia.

EK 6, MÄNTYVAARA 2, 11,50 km
EK oli todella hyvässä kunnossa vaikka se oli ajettu jo kertaalleen. Vauhti oli rallin varrella kasvanut huomattavasti, sillä paransimme aikaamme 19 sekuntia -vaikka ajettiin ilman nuottia. Edessä oli enää viimeinen huolto ja maali-korokkeelle ajo Rovaniemen keskustassa Sampoaukiolla.

HUOLTO 3
Ei mitään toimenpiteitä. Kohti maalikoroketta..

MAALISSA:
Tuloksena yleiskilpailun 3 ja oman luokkamme 2
Palkintona komeat pokaalit.
ALR

KIITOKSET:
Yhteistyökumppanit,
RLTV, Simo ja Markku,
Antti, Pekka, Jaakko ja Matti
Prospeed

Nyt nokka kohti Kemiä, jossa ajetaan jo viikon päästä KEMIRALLI.

Terveisin Ville ja Pate

 

 

 

 

 


Arkisto:
Villen oppivuodet
Oulujärven ralli
Arctic Lapland Rally
Kemiralli
Suopunkiralli

Lehdistötiedotteet:
Kojootti kaasutteli luokkansa
voittoon Pohjola-rallissa

Muhoksen vauhtiveikko starttaa Pohjolaralliin

 

Los Coyotes Racing Team
Yhteystiedot